Boudoir-kuvaus, huomenlahjakuvaus - mitä se on, ja miksi sitä tehdään?

Mielestäni boudoir ennen kaikkea tarjoaa jokaiselle mahdollisuuden tuntea itsensä kauniiksi ja itsevarmaksi. Monet kokevat että kuvat paljastavat heille puolia itsestään, joita he eivät aiemmin nähneet tai arvostaneet. Ihan erityisen tärkeää tämä on, jos on ollut kamppailuja kehonkuvan tai itseluottamuksen kanssa.
Kuvaukset tarjoavat siis mahdollisuuden hyväksyä kehonsa sellaisena kuin se on.

Boudoir-kuvaukset voivat olla myös tapa juhlia omia saavutuksia, syntymäpäiviä tai muita virstanpylväitä.

Joskus boudoir-kuvia otetaan myös lahjaksi kumppanille esimerkiksi hääpäiväksi.

Kuvauksiin tullakseen ei kuitenkaan tarvitse mitään erityistä syytä, vaan niihin voi lähteä ihan hauskaa kokemusta ja kuvia varten.


Kuvauksiin tullessasi en odota, että sinulla olisi kokemusta kameran edessä olemisesta tai ideoita siitä, millaisia kuvia haluat otettavan. Ohjaan sinua kaikessa alusta loppuun, joten olet tervetullut vaikka olisit aina vähän jännittänyt kameraa.

Ennen aloittamista juttelemme kuvauksen kulusta. Ennakkoon on mahdollisista jutella myös epävarmuuksista ja toiveista; otan nämä mielellään huomioon ja haluan, että sinulla on mukava ja rento fiilis!

Åboudoirin takana on Niina, 31-vuotias lähihoitaja ja valokuvaajan tutkinnon opiskelija.
Tällä hetkellä otan vastaan kotonani Turun keskustassa veloituksetta harjoitusasiakkaita. Myös esimerkiksi rantakuvaukset onnistuvat.
Valmiit kuvat saat itsellesi sähköisesti. Minun kautta voi tilata kuvista maksua vastaan myös esimerkiksi kuvakirjan, joka voidaan räätälöidä yhdessä toiveidesi mukaiseksi.
Halutessasi teen myös kirjan suunnittelun puolestasi.

Myös muita potrettikuvauksia tai juhlakuvauksia voi kysellä yhteydenottolomakkeen kautta.